torstai 28. maaliskuuta 2019

Ateena

Suomalaiset ovat matkustelleet runsaasti Kreikassa. Lähes kaikki ovat matkanneet Rodokselle, Kreetalle tai pienelle Samoksen saarelle. Silti maan pääkaupungissa Ateenassa harva on käynyt. Seuraavaksi Kreikan matkakohteeksi kannattaakin harkita Ateenaa.

Tässä muutama syy. Suurin osa suomalaisten suosimista lomakohteista on pieniä kyliä joissa ei ole juuri mahdollista tehdä ostoksia tai tutustua laajemmin kulttuuritarjontaan. Ateena on suurkaupunki ja siellä on tarjolla sitä kaikkea mitä on muissakin suurkaupungeissa kuten Parsiisissa, Lontoossa tai Berliinissä.

Ateena ei ole pelkästään kaupunkikohde. Siellä on monia rantoja ja useihin niistä pääsee julkisella liikenteellä. Rannat eivät ole vain turistirantoja vaan siellä suurin osa ihmisista on ihan tavallisia paikallisia kreikkalaisia, nuoria, lapsia, perheitä ja muuta ihan tavallista väkeä. Siis vähän kuin tavallisella suomalaiselle rannalla. Palveluja kyllä löytyy, mutta niitä ei ole "turistihinnoiteltu".

Sitten on Ateenan museot ja muut nähtävyydet. Tuskin kovin monessa muussa suurkaupungissa voit tutustua niin moneen historialliseen nähtävyyteen ja museoon kuin Ateenassa. Ehkä suurimpana ja kauneimpana seisoo kaupungin yläpuolella Ateenan Akropolis.

Ateena on myös erinomainen kohde siksi, että sinne pystyy matkustamaan ympäri vuoden. Reittilentoja tehdään kaikista suurista kaupungeista. Kaupungilla on myös tarjottavaa kaikkina vuodenaikoina. Sinne voi matkustaa esimerkiksi silloin kun Suomessa on keskitalvi. Sää ja lämpötila on samanlainen kuin Suomessa huhtikuussa. Turistinähtävyyksille ei tarvitse jonottaa ja hotellit ovat edullisempia kuin kesän sesongin aikaan.